torstai 7. helmikuuta 2019

Prinsessa treenaa

Sen yhden lentotunnin jälkeen mulle jäi takaraivoon joku mörkö. Lähdettiin kyllä maneesille suunnitellusti, mutta koko pikkuinen lapsiheppakin oli aivan kankea. Käytin aikaa ihan vaan jakkaralla seisoskeluun ja välillä talutin ja annoin hölkätä liinassa.

Kunnes maneesiin tuli toinen hevonen!

Ai kamala, Stellan ilmeen muutos. Rentoutuneesta aivan järkyttyneeksi, pää katossa ja silmävalkuaiset päässä pyörien. Se siitä treenikerrasta. Jatkettiin silti siihen pisteeseen että tyyppi seisoi kiltisti ja rentona taas sen jakkaran vieressä ja mä nojailin selkään. Tavallaan ihan hyvä että saatiin rento lopetus, pidän peukkuja ristissä tälle päivälle ja maneesireissulle.

Palattiin treenaamaan selkään nousua ja liikkeelle lähtemistä ensin tallissa. Kun Stella oli asian kanssa ihan ok, oon noussut ulkona taas kyytiin. Toki tuki-ihminen seisoo vieressä ja lapsesta tuntee että se on hyvä. Pari hyvää kertaa näin, ja luulen homman sujuvan taas.

Ensi viikolle on Hänen Kuninkaalliselle korkeudelle suunniteltu koulujakso!

Nyt kun meillä satoi vettä ja tuli pakkaset, niin pellolla ei oikein voi mennä. Ja Stella ei kyllä siellä ole edes jaksanut ratsastajan kanssa liikkuakaan kamalan paljoa. Kentällä on lumen alla ollut jäätä, ja se on liukastellut siellä. Joten sielläkään ei viittis ottaa turhia riskejä. Varsinkaan kun tamma saa itsensä ongelmiin tarhassa. Kuten sotkeutumalla sähkölankaan. Tällä kertaa se ei sentään karannut putkiaidasta...

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Keskitalven treeniä

Nyt on menty hangessa urakalla! Ja suomipojalla myös maastossa, sillä maneesissa ehtii jyystämään kyllä maaliskuussa kun tulee jäätiköt tänne länteen.

Sunnuntaina tein poikkeuksen ja kävin ratsastamassa maneesissa sileän treenin. Ensin toki käytiin pellolla kävelemässä. Sinne mennessä meinattiin molemmat saada sydäri kun toisen tallirakennuksen katolta putosi lumet suoraan naaman edestä. Onneks ei oltu juuri kohdalla, väliä jäi viitisentoista metriä...

Hyppytreenit ovat viime aikoina sujuneet kovin vaihdellen. Joko oon osannut ratsastaa tai sitten en. Yksikin treeni meni niin päin seiniä, että tuli jo epätoivo. Hevonen jännitti, oli ihan liikaa menossa juosten ja hyppäsi selättömänä. Sanoin vaan että nyt ei suju, tää ei toimi. Eikä toiminutkaan sillä kerralla, yksi hyvä rundi loppuun ja peli poikki.

Hyppäsin sitten pieniä esteitä itsenäisesti pari päivää myöhemmin, hakien vaan hyvää fiilistä. Ja taas toimi! Tällä viikolla oltiin Anna Kärkkäisen valmennuksessa ja kyllähän se taas kulki.

Alussa tehtiin ravivoltteja ja laukkaa ympyrällä vaihdellen istuntaa. Otettiin jalustimia pois jalasta ja takaisin jalkaan. Ihan järjettömän hyvää treeniä siihen että hevosen pitää olla siinä hetkessä, pysyä kiltisti samassa tempossa ja oma istunta pysyy vakaana!

Aloitettiin hyppäämällä osaa radan pätkästä, jossa kolmantena esteenä oli vesimatto. Sille otettiin stoppi. Anna pyysi vaan seisomaan esteen edessä tekemättä mitään. Pari ylitystä heti perään ja saatiin ihan kelpo pomppu sillekin.

Radalla oli pari sarjaa, linjoja, trippeliä, vesimattoa ja muurilaatikkoa. En tiedä miksi, mutta hevonen oli tosi tyytyväisen oloinen, rento ja kiva ratsastaa! Olinko itse rennompi vai osasinko vain keskittyä huolellisemmin? Toki korjattiin pari tehtävää, mutta jäi sellainen olo, että vitsi kun olikin hauskaa! Tää fiilis kun olis taas ensi kerralla mukana!

Kohta täytyy tosissaan alkaa katsomaan kisoja ja hakemaan kvaalit kasaan.

tiistai 29. tammikuuta 2019

Kun joskus menee hyvin, ja joskus taas huonosti

Jokaiselle tulee hevosten kanssa onnistumisen hetkiä ja epäonnistumisia. Ne vain kuuluvat tähän lajiin, ja nuorten tekeminen on vuoristorataa.

Kiipesin Stellan kyytiin toissa viikonloppuna. Lauantaina kaikki sujui ihan mainiosti! Lyhyt juoksutus kentällä, hetki keskustelua selkään nousussa siitä, pysyykö lapsukainen aloillaan vai ei. Pääsin kyytiin ja lähdettin ihan ok liikkeelle, ehkä vähän jännittyneesti. Jälkiäteen tietenkin ajalteltuna.

Kävelin muutaman kierroksen jotta tamma rentoutuisi, ja vasta sitten aloitin ravin. Ravailtiin muutama rauhallinen kierros, ja siitä kohti peltoa. Siellä jatkettiin hyvällä draivilla, otettiin lyhyt pätkä myös laukkaa ja lopetettiin hyvään fiilikseen!

Seuraavaksi päiväksi oltiin sovittu Annikan kuvaussessio, ja tarkoitus oli kuvata vähän ratsastusta pellolla ja sitten ottaa Stellasta parit posekuvat.

Juoksutin kentällä, ja pihassa hääri samaan aikana pari huoltomiestä operoimassa traktoreita. Ajattelin että no, tässä se ehtii niitä toljottamana ja rentoutuu, ja kun pääsen kyytiin, niin voidaan mennä sinne pellolle.

Ei se nyt ihan niin mennyt. Ensin tuumin, että meen kyytiin keskellä kenttää. Ei hyvä idea, koska muut ihmiset olivat liian kaukana, eivätkä luoneet "turvaa". Siirryin takaisin portin lähelle, ja sitten kyytiin. Seisoin, annoin normaalisti namun, silitin ja kehuin. Laitoin toista jalkaa jalustimeen ja .... Kaksi tai kolme köyryloikkaa ja mimmi tantereeseen! Ai hitto että on nopee!

Ei siinä sitten muuta kuin satula kyydistä, hevonen liinan päähän ja kuvaussessio väliin. Saatiin alla oleva kuva jo näytille, muita odotellaan vielä!

Ja tässä kohtaa oli ehdottomasti paras vain unohtaa hetkeksi tuo tilanne ja ottaa tauko. Miksi turhaan yrittää heti perään, kun sen voi tehdä pienen ajatustauon jälkeen rauhallisemmassa tilanteessa uudestaan?

Kuva: Annika Mäki / Photoma

Satula uudestaan kyytiin, poni pellolle ja vähän liinassa hölkkää päälle. Toistakymmentä minuuttia käytin tällä kertaa selkään nousuun, sillä huomasin tamman jännittävän tilannetta todella paljon.

Yhtäkkiä se vain rentoutui, puhalsi ilmaa ulos. Siinä kohtaa oli hyvä mennä selkään, taputella ja kehua. Ottaa askel eteen ja taas kehua. Se laski kaulaa ja rentoutti niskan, ja alkoi ihan rauhassa kävelemään. Saatiin hyvät kierrokset pellolla ja kaikki päättyi lopulta kivasti!

Kuva: Annika Mäki / Photoma
Aika on rahaa, mutta maltti on valttia! Viime viikolla en omien kiireideni vuoksi ehtinyt ollenkaan, sen sijaan se sai juosta vapaana laitumella hangessa, ja näytti nauttivan siitä!

Tällä viikolla ohjelmassa on treeni kotona ja sitten korkataan maneesikausi!

maanantai 21. tammikuuta 2019

Olipa kerran...

Niinhän ne kaikki sadut alkavat? Tämä ei kuitenkaan ole satua, vaan totista hevosharrastamista.

Harrastajana kolmekymppinen hevostyttö, jolle tarjoiltiin kultavadilta kahta suomalaista timanttia. Toista on hieman hiottu useammalta kantilta, toinen vielä hiomaton.

Prinsessa tässä tarinassa on nyt 4-vuotias tamma, Stella. Jalorotuinen suomalainen, eli FWB. Osallistunut myös missi- ja taitokilpailuihin ja menestynyt ihan mukavasti.
Kuva: Leena Kahisaari
Kuningas on 12-vuotias, kylmempää kotimaista kasvatusta, eli suomenhevonen. Osallistunut nuoruusvuosianaan pikajuoksukilpailuihin, kunnes laji vaihdettiin korkeushyppyyn. Siinä hän on pärjännytkin ihan mukavasti entisen hovikuljettajansa kanssa!

Kuva: Suvi K.
Kotioloissa tätä ruskeaa ruunaa kutsutaan vaatimattomasti Lefaksi, sillä ajoittain Hänen Kuninkaallisuutensa kuvittelee itsestään hieman liikaa.

Molempien uraa on tarkoitus hioa kilpa-areenoilla, sillä miksi hukata näyttävyys vain kotona?

Tämä tosielämän tarina seuraa meidän kolmen matkaa kotinurkissa pyörimisestä aina kilpailuihin saakka. Stellan tarinassa seurataan nuoren ratsun alkeiden oppimista kohti koulukenttiä ja Lefa puolestaan saa nauttia esteiden yli hyppäämisestä!

Tervetuloa seuraamaan tarinaamme!