tiistai 29. tammikuuta 2019

Kun joskus menee hyvin, ja joskus taas huonosti

Jokaiselle tulee hevosten kanssa onnistumisen hetkiä ja epäonnistumisia. Ne vain kuuluvat tähän lajiin, ja nuorten tekeminen on vuoristorataa.

Kiipesin Stellan kyytiin toissa viikonloppuna. Lauantaina kaikki sujui ihan mainiosti! Lyhyt juoksutus kentällä, hetki keskustelua selkään nousussa siitä, pysyykö lapsukainen aloillaan vai ei. Pääsin kyytiin ja lähdettin ihan ok liikkeelle, ehkä vähän jännittyneesti. Jälkiäteen tietenkin ajalteltuna.

Kävelin muutaman kierroksen jotta tamma rentoutuisi, ja vasta sitten aloitin ravin. Ravailtiin muutama rauhallinen kierros, ja siitä kohti peltoa. Siellä jatkettiin hyvällä draivilla, otettiin lyhyt pätkä myös laukkaa ja lopetettiin hyvään fiilikseen!

Seuraavaksi päiväksi oltiin sovittu Annikan kuvaussessio, ja tarkoitus oli kuvata vähän ratsastusta pellolla ja sitten ottaa Stellasta parit posekuvat.

Juoksutin kentällä, ja pihassa hääri samaan aikana pari huoltomiestä operoimassa traktoreita. Ajattelin että no, tässä se ehtii niitä toljottamana ja rentoutuu, ja kun pääsen kyytiin, niin voidaan mennä sinne pellolle.

Ei se nyt ihan niin mennyt. Ensin tuumin, että meen kyytiin keskellä kenttää. Ei hyvä idea, koska muut ihmiset olivat liian kaukana, eivätkä luoneet "turvaa". Siirryin takaisin portin lähelle, ja sitten kyytiin. Seisoin, annoin normaalisti namun, silitin ja kehuin. Laitoin toista jalkaa jalustimeen ja .... Kaksi tai kolme köyryloikkaa ja mimmi tantereeseen! Ai hitto että on nopee!

Ei siinä sitten muuta kuin satula kyydistä, hevonen liinan päähän ja kuvaussessio väliin. Saatiin alla oleva kuva jo näytille, muita odotellaan vielä!

Ja tässä kohtaa oli ehdottomasti paras vain unohtaa hetkeksi tuo tilanne ja ottaa tauko. Miksi turhaan yrittää heti perään, kun sen voi tehdä pienen ajatustauon jälkeen rauhallisemmassa tilanteessa uudestaan?

Kuva: Annika Mäki / Photoma

Satula uudestaan kyytiin, poni pellolle ja vähän liinassa hölkkää päälle. Toistakymmentä minuuttia käytin tällä kertaa selkään nousuun, sillä huomasin tamman jännittävän tilannetta todella paljon.

Yhtäkkiä se vain rentoutui, puhalsi ilmaa ulos. Siinä kohtaa oli hyvä mennä selkään, taputella ja kehua. Ottaa askel eteen ja taas kehua. Se laski kaulaa ja rentoutti niskan, ja alkoi ihan rauhassa kävelemään. Saatiin hyvät kierrokset pellolla ja kaikki päättyi lopulta kivasti!

Kuva: Annika Mäki / Photoma
Aika on rahaa, mutta maltti on valttia! Viime viikolla en omien kiireideni vuoksi ehtinyt ollenkaan, sen sijaan se sai juosta vapaana laitumella hangessa, ja näytti nauttivan siitä!

Tällä viikolla ohjelmassa on treeni kotona ja sitten korkataan maneesikausi!

maanantai 21. tammikuuta 2019

Olipa kerran...

Niinhän ne kaikki sadut alkavat? Tämä ei kuitenkaan ole satua, vaan totista hevosharrastamista.

Harrastajana kolmekymppinen hevostyttö, jolle tarjoiltiin kultavadilta kahta suomalaista timanttia. Toista on hieman hiottu useammalta kantilta, toinen vielä hiomaton.

Prinsessa tässä tarinassa on nyt 4-vuotias tamma, Stella. Jalorotuinen suomalainen, eli FWB. Osallistunut myös missi- ja taitokilpailuihin ja menestynyt ihan mukavasti.
Kuva: Leena Kahisaari
Kuningas on 12-vuotias, kylmempää kotimaista kasvatusta, eli suomenhevonen. Osallistunut nuoruusvuosianaan pikajuoksukilpailuihin, kunnes laji vaihdettiin korkeushyppyyn. Siinä hän on pärjännytkin ihan mukavasti entisen hovikuljettajansa kanssa!

Kuva: Suvi K.
Kotioloissa tätä ruskeaa ruunaa kutsutaan vaatimattomasti Lefaksi, sillä ajoittain Hänen Kuninkaallisuutensa kuvittelee itsestään hieman liikaa.

Molempien uraa on tarkoitus hioa kilpa-areenoilla, sillä miksi hukata näyttävyys vain kotona?

Tämä tosielämän tarina seuraa meidän kolmen matkaa kotinurkissa pyörimisestä aina kilpailuihin saakka. Stellan tarinassa seurataan nuoren ratsun alkeiden oppimista kohti koulukenttiä ja Lefa puolestaan saa nauttia esteiden yli hyppäämisestä!

Tervetuloa seuraamaan tarinaamme!